Chilien kasvattaminen

Apassi.net

Lajeista ja suvuista

Siemenpusseja katsellessa voi asiaan perehtymättömältä mennä sormi suuhun ihmetyksestä, mitähän mikäkin tarkoittaa. Tässä lyhyt opastus kasvinimistön maailmaan:

Chilit kuuluvat heimoltaan Solanaceae- eli koisokasveihin, kuten esim. peruna ja tomaatit. Suku on Capsicum, lajeja ovat mm:

annuum L. (annuus = yksivuotinen)
chinense (Havanna-paprika)
frutescens L. (pensaspaprika, fruticosus = pensasmainen, hedelmöivä)
baccatum (baccatus = marjainen)
pubescens (rokotopaprika, pubescens = nukkainen)

Näiden lajien lisäksi on lukuisa joukko sekä villi- että puolichilejä. Internetistä löytyy niistä runsaasti tietoa, mutta me emme ole niihin paneutuneet.

Iso L nimen perässä tarkoittaa Carl von Linnétä (1707-1778). Hänen kehittämänsä kasvien kaksinimijärjestelmä on vielä nykyisinkin kasvien nimeämisen perusta.

Suvun nimi kirjoitetaan siis aina isolla kirjaimella, lajinimi on usein adjektiivi ja kirjoitetaan pienellä kirjaimella. Chililajikkeet (kuten kaikki muutkin kasvit) luetaan joko lajiin tai lajikeryhmään kuuluvaksi. Lajikeryhmää käytetään silloin, kun kasvia ei voida lukea suoraan mihinkään lajiin. Tällöin on kysymys useamman lajin tai lajikkeen välisestä risteymästä. Lajikenimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja merkitään yksinkertaisin lainausmerkein. Vinoristi X tarkoittaa risteymää, iso X tarkoittaa kahden lajin välistä risteymää, pieni x on lajikkeiden välinen risteytys. F1 on ensimmäisen sukupolven risteytys kahden itsellään pölytetyn lajikkeen välillä. F1-siemenet ovat siis hyvin tasalaatuisia, seuraava sukupolvi tuottaa paljon enemmän vaihtelua joten F2-siemenestä kasvatetusta kasvista ei voi etukäteen varmasti tietää, mitä on tulossa.

Annuum L. eli (ruoka)paprika on jaettu viiteen lajikeryhmään, joista chiliryhmä on yksi. Myös koriste-, kirsikka-, vihannes- ja maustepaprikat ovat Capsicum annuum -lajeja. Useimmat Euroopassa viljeltävät chilit kuuluvat tähän lajikeryhmään.

Lähdeteos: "Ella Räty ja Pentti Alanko: Viljelykasvien nimistö 2004". Kirja on Puutarhaliiton viljelykasvien nimistötoimikunnan päätösten mukainen.

Kasvattamisesta

Siemenet itsessään sisältävät kaikki kasvuun lähtöön tarvittavat ravinteet, lannoitteita taimet tarvitsevat vasta sirkkalehtien avautumisen jälkeen. Mikäli käytät ruoaksi hankitun chilin siemeniä, niiden kannattaa antaa kuivahtaa ennen kylvöä. Lähes kaikkien chilien siemenhorros purkautuu ilman kylmäkäsittelyä, mutta lämpöä ne kaipaavat. Siemeniä voi kevyesti hioa hienolla hiekkapaperilla ja liottaa päivän tai pari huoneenlämpöisessä vedessä ennen kylvöä, mutta välttämätöntä se ei ole. Siementen pinnan rikkominen ja pehmentäminen parantaa itämismahdollisuuksia lajeilla, joiden siemenet ovat tavallista kovapintaisempia.

Idättämiseen kannattaa käyttää vähäravinteista hiekkapitoista turvetta. Siemenet itävät tasakosteassa turpeessa noin 25° muovipussilla peitettynä 1-3 viikon aikana. Ilmanvaihdon vuoksi muovipussiin on syytä leikata pari pientä reikää. Kovin syvälle siemeniä ei kannata haudata, muutaman millimetrin paksuinen turve- tai hiekkakerros siementen päällä riittää hyvin. Kastele turve ennen siementen kylvöä. Mikäli kastelet vasta kylvön jälkeen, käytä sumutepulloa ja kastele myös alakautta. Tämä siksi, ettei vesivirta siirtäisi siemeniä liian syvälle turpeeseen. Vanhan nyrkkisäännön mukaan: Mitä isommat siemenet, sitä syvemmälle kylvetään. Koska siemenet tarvitsevat lannoitusta heti sirkkalehtien ilmestymisen jälkeen, käytännöllisintä on, että kylvöalusta on valmiiksi lievästi lannoitettua.

Sirkkalehtien ilmestyttyä taimia kannattaa harventaa lopulliseen kasvuympäristöönsä. Taimet siis koulitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että puutikulla, lusikanvarrella tai muulla käteen sopivalla työkalulla taimet nostellaan yksi kerrallaan varovasti turpeesta ja istutetaan isompaan ruukkuun, joko multaan tai vesiviljelyssä käytettävään kasvualustaan. Olemme koeluontoisesti idättäneetkin siemeniä vesiviljelykasvualustassa melko hyvin tuloksin, itävyysprosentti on ollut huonoimmillaan noin kaksikymmentä prosenttia. Näin idätettyjä taimia täytyy jatkossakin kasvattaa vesiviljelyssä, multaan istutus on kuolemantuomio. Hydroviljelyssähän juurten poikkileikkaus on "lättänä" eikä pyöreä niin kuin mullassa kasvaneilla kasveilla, joten nestevirtauksen kanssa tulee ilmeisesti ongelmia.

Multaan istutettaessa on syytä käyttää melko vähäravinteista ja läpäisevää kasvualustaa. Musta multa on huonoin mahdollinen vaihtoehto, sillä chilit sietävät huonosti liian korkeata suolakonsentraatiota. Multapussin kyljessä ilmoitettavan johtoluvun olisi siis oltava melko pieni. Kaktusmulta, puutarhamulta tai tavallinen kukkamulta, mielellään vähän hiekkaa sekoitettuna joukkoon, on kasveille mieleen. Chilien kasvualusta ei saa varata itseensä liikaa kosteutta, mutta siinä täytyy olla hyvä kapillaarinen nousu eikä juuripaakku saa päästä kuivumaan.

Liika kuivuus nostaa mullan johtolukua, joten vesistressi on haitallisempaa chileille kuin useimmille muille kasveille. Multaviljelyssä olemme käyttäneet lannoitukseen tavallisia huonekasvien lannoitteita, tosin melko laimeina liuoksina. Hitaasti liukenevat orgaaniset lannoitteet (=kanankakka) ovat myös erittäin sopivia, mutta niiden hajun vuoksi käyttö on suositeltavampaa ulkona kasvaville kasveille. Kuten useimmat kasvit, chilitkin pitävät happamuudesta pH 6-7.

Useimmat kasvihuonekäyttöön jalostetut lajikkeet ovat kasvutavaltaan rajoittumattomia. Kasvi siis kasvaa jatkuvasti olosuhteiden ollessa suotuisia. Kotioloihin myytävät chilit ovat kasvultaan pääasiassa rajoittuneita. Tämä tarkoittaa sitä, että ensin chiliin kasvaa yksinäinen varsi. Nupun ilmestyttyä verson latvaan kasvi alkaa versomaan sivuille. Uusia sivuversoja ilmestyy oksaan aina nupun puhjetessa. Kasvutapa johtaa pensastavaan muotoon, ja kasvu lakkaa kun kasville ominainen kukkien määrä on muodostunut. Kasvutavan vuoksi esimerkiksi latvominen ei kannata, vaikka sitä joissain yrttikirjoissa suositellaankin. Testasimme latvontaa muutamalle 'Fish Pepper'ille, tuloksena oli vain hidastunut kasvu.

Mikäli kasvit siirretään vesiviljelyyn, kaikki orgaaninen aines juuriston alueelta on pestävä hyvin pois. Mahdollista on myös semihydroviljely eli puolivesiviljely. Siinä kasvi siirretään juuripaakkuineen vesiviljelykasvualustaan. Muuten toimitaan kuten vesiviljelyssä. Hydro- ja semihydroviljelyn hyviä puolia ovat täsmällinen lannoitus ja kastelu. Käytettävät lannoitteet ovat pitkäkestoisia ja kasvit ottavat niistä tarvitsemansa aineet ioninvaihtoperiaatteella. Ei siis ole ylilannoituksen ja juuripoltteen vaaraa, ravinteiden vajaustakaan ei tule, mikäli lannoitetta vain muistetaan lisätä kasvualustaan ohjeiden mukaisesti. Chilit ovat nopea- ja voimakaskasvuisia, joten rakeista lannoitetta on syytä lisätä vähän tiheämminkin kuin purkin ohjeen mukaan. Nestemäistä lannoitetta käytettäessä sitä lisätään kasteluveteen kahden viikon välein.

Lajista riippuen ensimmäiset nuput saattavat ilmestyä jo 2-3 kuukauden kuluttua taimettumisesta, useimmiten versossa on tällöin 7-15 lehteä. Mitä enemmän valoa kasvi saa, sen nopeammin se siirtyy generatiiviseen vaiheeseen. Myös lämpötilalla on asiaan vaikutusta. Viileissä (16-20°) oloissa kasvavat chilit kukkivat aikaisemmin kuin versoston kasvun kannalta optimaalisessa lämpötilassa (22-26°) kasvaneet. Hedelmöittymiselle optimaalisin lämpötila on 18-22°. Yli 30° lämpötiloissa emi ja siiteputket kuivuvat, myös nuput ja kukinnot saattavat pudota. Näin saattaa käydä myös silloin, kun yölämpötila on liian korkea, siis liian lähellä päivälämpötilaa.

Taimivaiheen ohittaneet chilit saattavat hetkellisesti kestää hyvinkin matalia lämpötiloja, mutta pitempään jatkuva viileys aiheuttaa helposti juurivaurioita. Paprikakasvien juuristovauriot korjaantuvat hitaasti, sillä niiden juuristo on melko suppea eivätkä juuret ole kovin uusiutumiskykyisiä. Tämän vuoksi niitä on turha koulimisvaiheessakaan istuttaa kasvualustaansa sirkkalehtiin asti, kuten vaikkapa tomaatintaimet istutetaan.

Chileillä on voimakas kilpailu sadonmuodostuksen ja vegetatiivisen kasvun välillä. Etenkin ensimmäinen hedelmä pysäyttää versoston kasvun hedelmän kasvun ajaksi. Tämän vuoksi ensimmäinen nuppu kannattaa poistaa. Kukinnan alkaessa tosissaan sadon määrää ja versoston kasvua täytyy tasapainottaa nyppimällä liiat nuput pois. Sisätiloissa voi halutessaan leikkiä mehiläistä pumpulipuikon tai vesiväripensselin kanssa. On epäselvää, onko tästä mitään hyötyä, mutta tuskin se kasveja haittaakaan. Lähestulkoon kaikki chilit vaikuttavat olevan itsepölytteisiä.

Kasvualustana Vulkaponic

Tämän kasvualustan hyvänä puolena on pH:n pysyminen stabiilina. Ulkoisesti Vulkaponic muistuttaa hiekoitussepeliä. Ennen käyttöönottoa rouhe on syytä huuhdella juoksevan veden alla. Helpoimmin tämä käy pistämällä pussin pohjaan puukolla pieniä reikiä ja työntämällä vesiletku pussin yläosasta pussiin. Varo viemärin tukkeutumista, tämä aine ei todellakaan liukene! Mineraalirouhe on käytännössä ikuista, zeoliitti ei muutu vaikka rouhetta käyttäisi kuinka monta kertaa uudestaan. Se ei myöskään sisällä orgaanisia aineita, joten sieni-itiöitä tms. ei voi muodostua.

Vedenpitävän ruukun pohjalle kaadetaan useamman senttimetrin kerros käytettävää kasvualustaa. Pitkävaikutteinen rakeinen lannoite ripotellaan rouheen pinnalle. Vesimittari laitetaan purkin pohjalle pystyyn vakaaseen asentoon. Mittareihin voi hankkia pystyssä pysymistä varmistavia tukia. Ne estävät myös juuriston tunkeutumista mittarin sisään.

Mitoita kasvualustan määrä niin, että kasteluveden yläpinnan ja kasvin juurien tai juuripaakun väliin jää useampi senttimetri väliä, juurten ei suinkaan ole tarkoitus seistä vedessä. Kasvualustan pinnan pitäisi ylettyä mittarin minimirajaan.

Peitä kasvin juuripaakun pinta ohuelti rouheella, juurenniskaa ei ole tarkoitus haudata syvälle. Vulkaponic on melko kevyttä ja huokoista mineraaliseosta, jossa kapillaarinen nousu kyllä huolehtii kasvin vedensaannista, juuret eivät missään tapauksessa saa seistä vedessä.

Kasvia kastellaan vasta mittarin laskettua pohjaan, päivän pari voi mittaria pitää alhaallakin. Kasteltaessa vettä kaadetaan purkkiin niin paljon, että mittari nousee yläasentoon. Kasteltuasi kasvin tarkista tilanne hetken kuluttua uudelleen, kuiva rouhe imee itseensä paljon vettä ja veden pinta laskee nopeasti.

Käytettäessä jauhemaista lannoitetta tarvittava määrä rakeita ripotellaan mineraalirouheen pinnalle. Purkin ohjeen mukaan lannoitetta lisätään n. kolmen kuukauden välein, mutta nopeakasvuisina kasveina chilit kaipaavat lisäravinteita noin joka toinen kuukausi.

Nestemäinen lannoite lisätään kasteluveteen kuusi millilitraa lannoitetta neljään litraan vettä. Tällä liuoksella kasvit kastellaan kahden viikon välein. Makukysymys, kumpi lannoitusmenetelmä on parempi, kasvien kasvussa ja kukinnassa / sadontuotossa ei tunnu olevan eroa.