Brasilian pata
Tämä on suomalainen muunnelma brasilialaisesta perinneruoasta arroz carreteirosta.
Survo valkosipulit, chilit ja vajaa ruokalusikallinen suolaa tasaiseksi tahnaksi esim. huhmareessa. Lisää kuumalle pannulle oliiviöljyä, suikaloidut sipulit ja maustetahna, paista tovi. Lisää reiluiksi paloiksi kuutioitu naudanpaisti. Ruskista paistikuutiot. Paistin ruskistuttua lisää joukkoon kuutioidut paprikat ja tomaatit. Paprikat saavat olla melko krouveiksi paloiteltuja. Tomaatit kannattaa paloitella melko pieniksi kuutioiksi. Myös kalttaaminen on suositeltavaa. Anna ruoan hautua kannen alla hiljaisella tulella vähintään pari tuntia, kunnes liha on mureutunut. Pitkä haudutusaika on suositeltava, sillä suomalainen nauta mureutuu huomattavasti hitaammin kuin esim. brasilialainen virkaveljensä. Syy lienee se, että suomessa on pääasiassa lypsy- eikä lihakarjaa. Lihan kypsyttyä joukkoon lisätään pitkäjyväistä tai basmatiriisiä ja vettä n. 2½ desilitraa. Veden määrä riippuu kasviksista irronneen nesteen määrästä. Lisää vettä tarvittaessa. Anna hautua 20-30 minuuttia, kunnes riisit ovat varmasti kypsiä. Ruokajuomaksi sopii vahva espanjalainen punaviini tai kylmä keskiolut. Päivitetty: Liharuoat:
|