Habaneropata

Habaneropata

  • noin 500 g pala naudanpaistia (tai luutonta keittolihaa)
  • 1 habanero
  • 3 valkosipulinkynttä
  • timjamia
  • 5 keskikokoista sipulia
  • 500 g porkkanoita
  • 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
  • suolaa
  • sokeria
  • worcestershiresaucea
  • ½ tl jauhettua juustokuminaa

Poista lihasta mahdolliset kalvot ja paloittele se reilunkokoisiksi paloiksi. Poista tuoreesta tai kuivatusta habanerosta siemenet ja hakkaa se pieneksi murskaksi. Murskaa myös valkosipulinkynnet. Hiero nämä sekä timjami lihan pintaan, laita muovipussiin ja jääkaappiin maustumaan ainakin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Ota lihat hyvissä ajoin ennen paistamista lämpenemään. Kuori sipulit ja lohko ne neljään osaan. Samoin paloittele kuoritut porkkanat n. 5 cm pätkiksi. Paista lihapalat pienissä erissä kauniin ruskeiksi, suolaa ne samalla. Kaada lihat pannusta uunivuokaan. Pyöräytä pannussa myös porkkana- ja sipulilohkot, kaada uunivuokaan lihojen päälle. Laita lopuksi pannuun purkillinen tomaattimurskaa, hyppysellinen suolaa, ripaus sokeria, juustokuminaa ja ruokalusikallinen tai kaksi worcestershiresaucea. Anna tomaattiseoksen kiehahtaa ja kaada se uunivuokaan muiden ainesten päälle.

Peitä vuoka kannella tai foliolla ja laita se uuniin 150° vähintään kolmeksi tunniksi hautumaan. Mikäli haluat tarjoilla ruoan kanssa perunoita, laita pestyt ja halkaistut perunat lihapadan pinnalle kypsymään noin tuntia ennen ruoan valmistumista.